26 maaliskuun, 2020

Nuorten vaellustarina 2019

Kuvat: Anu Sandvik

Ryhmä 4, (Team Märkäläntti): Samuel, Kaapo, Iita, Senni, Jenny, Laura, Jessica ,Veera ja Aino

Ryhmä kulki alussa kahdessa eri osassa, kertomus on Team Märkäläntin näkökulmasta. Karin ryhmän näkökulmaan ei tässä ole.

Torstai: Jo muiden ryhmien lähdettyä tarpomaan, kävimme turistikierroksella Levillä ja näimme muun muassa Kittilän lentoaseman. Sitten meidät jätetiin kauas muista. Vasta kello 12 aikoihin pääsimme ulos linja-autosta ja lähdimme kohti porokämppää, jonka aluksi uskoimme sijaitsevan 4 km päässä, mutta emme edelleenkään ole täysin varmoja matkan todellisesta pituudesta. Ei siinä mitään. Menoksi vaan. Metsässä oli pimeää ja reitillämme oli paljon märkiä, liukkaita kiviä ja juuria, nousuja ja sumua. Sade oli jo onneksemme loppunut. Jouduimme nopeasti pysähtymään vähentämään vaatetta. Motivaatio liukkailla kivillä hypellessä alkoi loppua, mutta toivoa löytyi! Sumun keskeltä erottui heijastamilla varustettuja suuntatolppia ja kyltti, 2 km porokämpälle, myös laavu mökin yhteydessä antoi toivoa. Talsimista jo varmaan 2 km jatkettuamme tuli uusi kyltti, 2 km porokämpälle. Aha. Aivan. Taitaa porokämppä juosta karkuun tai sitten Metsähallitus oli teettänyt liikaa kyseisiä kylttejä, joten ne päätettiin hyödyntää. Matka jatkui pimeässä muutaman otsalampun sammuessa tai puuttuessa. Uhkasimme varoitusta suljetusta reitistä ja painelimme eteenpäin. Saavuimme porokämpälle noin 2.20 ja siellä oli jo pariskunta koirineen. Emme mahtuisi kaikki sisälle, joten menemme laavuun, tai niin me ajattelimme hetken. Ystävällinen nainen kertoi meille, että metsähallitus oli polttanut kyseisen laavun huonokuntoisena. Eipä ollut tuo tieto meille asti päässyt. Sairaimmat sisälle nukkumaan ja loput nukkumaan telttaan. Teltan kasaaminen oli kylläkin joillekin rakettitiedettä, mutta onneksi Samuel auttoi siinäkin hommassa. Teltassa oli aika hyinen tunnelma ja sisällä huvitti kuorsaava koira. Kyllähän kaikki porukasta olivat päässeet nukkumaan puoli neljältä. Päivän kilometrimäärästä ei varmuutta, arvio 4-6 km.

Perjantai: Aamulla heräsimme yhdeksän aikoihin ja aamu eteni melko verkkaisesti. Pääsimme aamupalan jälkeen liikkeelle yhdentoista aikoihin ja lähdimme takaisin jo eilen tutuksi tullutta reittiä. Ja matka kohti Aakenustunturin huippua alkoi! Lisää liukkaita kiviä, sankkaa sumua, voimakasta tuulta ja pientä sadetta. Kivillä hypellessä tapahtui muutama vahinko ja pari kertaa joku lipsahti kiveltä ja kaatui. Suurilta vahingoilta säästyttiin. Pääsimme huipulle ilman kunnollisia taukoja. Näkyvyys oli todella heikko. Samuel yritti houkutella meitä kipuamaan rakentamaan kivitornia, mutta pyyntö torjuttiin melko rankasti. Etiäpäin, sanoi Aino tunturissa! Kivien terävyys jätti jälkensä Sennin kengänpohjiin, joita paikkailtiin jesarilla ja nippusiteillä. Kahden ja puolen tunnin kävelyn jälkeen saavuimme risteykseen, porokämppä 1 km. Olishan se tuotakin reittiä voitu tulla, niin oltaisiin säästytty tuolta raskaimmalta ja hankalimmalta osuudelta, mutta mitäpä se vaellus olisi ilman pientä turhautuneisuutta. Saavuimme Pallilaelle, jossa ryhmämme, jonka nimeksi jotain syystä muodostui Märkäläntti, otti muutamia ryhmäkuvia. Ja laskeutuminen tunturilta alkoi! Porolaskuri sai ensimmäiset osakkaansa tällä pätkällä, 5 poroa. Ruokapaikalle pääsimme osittain maantietä pitkin. Kerkesimme tervehtiä ryhmämme toista puoliskoa, ennen kuin he jo lähtivät kohti yöpaikkaa. Siinä rauhassa syötyämme puolitoista tuntia matka jatkui maantietä pitkin Linkupalon kotaa kohti. Seitsemän kilometrin talsimisen jälkeen saavuimme vihdoin paikalle! Näiden kivulaiden kilometrien aikana hoksasimme myös, että takaperin käveleminen tuntuu helpommalta, ja jos mumisee, jalkojen kivistäminen unohtuu. Kodalla tärkeysjärjestyksessä ylimpänä oli petipaikka ja vessalaskuri nousi kahteen. Illalla vielä söimme makkaroita ja kota oli täynnä kuivuvia vaatteita. Päivän kilometrimäärä 20 km.

Lauantai: Aamulla reitti oli yhä hieman epävarma ja kiistaa oli siitä, menemmekö tietä pitkin vai umpimetsään. Tietä pitkinhän me päädyimme kävelemään. Ruokapaikalle oli 10 km lenkki, joka taittui melko helposti, joskin kivuliaasti särkylääkkeiden voimin. Yksi ryhmäläisistä päätyikin jalkakipujen vuoksi hämärän metsästäjän kyytiin. Samalla seurasimme kuinka metsämiehet yrittivät epätoivoisesti saada koiransa kiinni. Mukavan sään vuoksi matka taittui oikein rattoisasti, vaikka Jenny ja Senni käyttivät vaelluskenkinä crocseja. Myös rytmikkäät kappaleet ja ajatukset söpöistä vauvoista pitivät tahtia yllä. Ruokaa valmistimme Äkäskeron hotellin pihalla. Ikävä kyllä vessaa ei pahemmin löytänyt. Vessalaskuri pysyi kahdessa. Vielä matkaa oli noin 7 km petipaikkaan. Lähdimme jatkamaan matkaa viiden aikaan. Energiaa porukasta löytyi niin paljon, että Samuel ehdotti kiipeämistä Äkäskeron huipulle. Muita vapaaehtoisia ei hänen lisäkseen löytynyt, joten jatkoimme matkaa. Tässä vaiheessa kaikki tehtiin “ihan läpällä vaan”. “Vois heittää tän rinkan tonne ojaan, ihan läpällä vaan”, “Jos sitä vaikka tiskais, ihan läpällä vaan”. Matka metsässä taittui ihan hyvin ja tahti oli melko kova. Osa porukasta lähti katsomaan ilman rinkkoja Seitakiveä, joka ei kuitenkaan ollut niin hieno kuin sen luona vallitseva näköala. Äkäsmyllylle saavuimme ennätystahtia, kuten Laura ryhmässämme aikaisemmin lausahti viisasti: “Mitä nopiampaa, sitä nopiampaa.” Teltatkin piti laittaa pystyyn. Epätoivo iski osalle teltan kasaajista järkyttävän kivimäärän takia ja hetki piti nauraa ja pyöriä maassa ja pohtia elämänpäätöksiä. Illalla poksuttelimme poppareita ja söimme nuudeleita. Jotenkin nämä 4 kattilallista popkornia, jotka jäi jäljelle, päätyivät kolmen nuoren syötäväksi, muut kun menivät jo nukkumaan. Muutamat ohjaajista olivat avuliaita ja auttoivat tämän hankalan tehtävän suorittamisessa. Väki vähenee ja pidot paranee. Päivän kilometrimäärä 17 km.

Sunnuntai: Herättiin kasin aikoihin ja yritettiin kuivattaa epätoivoisesti telttoja, mutta lopulta luovutimme ja runttasimme ne märkinä rinkkoihin. Nautimme aamiaista, joka koostui näkkäristä ja muutamista lämpimistä kupeista, ja katselimme kuinka kuukkelit lentelivät yläpuolellamme. Ruokimme kuukkeleita myös kädestä. Ilmapiiri oli todella hyvä, sillä fiilistä nosti ajatus tulevasta kävelymatkasta, joka oli vain noin 300 metriä. Silti me vähän aikaa jouduttiin miettimään, jaksaako sitä enää kävellä niin pitkästi. Kävelimme crocsit jalassa bussille, jonka kyydissä pääsimme sitten eräkeskukseen. Päivän metrimäärä 300 metriä.

Vaelluksella esiintyneitä sitaatteja, lausahduksia ja muita viisauksia:

– “Mitä nopiampaa, sitä nopiampaa.”
– “Kuolema potenssiin kymmenen.”
– “Iha läpäl vaa”
– “v**u mää luovutan iha just”
Jo muutaman vuoden takainen tuttu sitaatti: “Ei tässä muuta ko et pettiin pitäs päästä.”
– “Team Märkäläntti (meijän ryhmän nimi)” ja jatko-osa, “Mumiseva märkäläntti eli MML”
– “Jos et halua ressiä elämään, älä tee mitään.” – “Se on nii limane” (Fairy-pussista siis kyse)

– “#yhtäluonnonkanssa”
– “Nyt on kahen minuutin rinkat selässä -tauko”

Vaelluksen aikana opittua
– Porokämpälle on aina (ihan sama missä olet) 2 kilsaa – Leville on myös aina 25 kilsaa
– jesari on tosi hyvä kengän ja vesipullon paikkausväline
– takaperin kävely ja mumina helpottaa kipuja
– mutupussi on aika höpöhöpöpussi