Suomalaisista nuorista 52 % hyväksyy vanhempansa Facebook-kavereikseen. Pojat hyväksyvät
kaveripyynnön hieman tyttöjä useammin. Nuorista, jotka juttelevat kavereidensa kanssa enemmän
netissä kuin kasvotusten, on vanhempansa hyväksynyt jopa 66 %.

Tiedot käyvät ilmi Nuorten Akatemian ja digitaalisen markkinoinnin ajatushautomo Kurion
tekemästä tutkimuksesta. Valtakunnallinen kysely toteutettiin kyselylomakkeilla koululuokissa
huhtikuussa 2012, ja siihen vastasi 299 nuorta, jotka olivat iältään 13–16-vuotiaita.

”On ilahduttavaa, että sosiaalisessa mediassa näin moni nuori on valmis avaamaan elämäänsä
vanhemmilleen”, sanoo viestintäpäällikkö Minna Ahola Nuorten Akatemiasta.
”Vanhempi voi osoittaa myönteistä kiinnostusta nuoren elämää kohtaan myös netissä, jossa nuoret
viettävät paljon aikaa. Se ei kuitenkaan koskaan voi korvata jokapäiväistä kasvokkaista
vuorovaikutusta kotona”, Ahola muistuttaa.

Suomen suurimmat nuoriso- ja liikuntajärjestöt ja Demi järjestävät lauantaina 15.9.2012 Anna
mulle aikaa! -päivän. Valtakunnallisessa kampanjassa aikuisia kannustetaan antamaan aikaansa
nuorille. Päivää vietetään nyt neljättä kertaa, ja tänä vuonna sen suojelija on tasavallan presidentti
Sauli Niinistö.

”Nuorten arjessa mukana oleminen ei ole velvollisuus vaan etuoikeus. Nuorten hyvinvointi on
meidän jokaisen vastuulla”, toteaa tasavallan presidentti tervehdyksessään Anna mulle aikaa! –
kampanjalle.

Kampanjan järjestävät Nuorten Akatemia, Demi, Kirkkohallitus, Koululiikuntaliitto, Luonto-Liitto,
Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Nuori Suomi, Suomen 4H-liitto, Suomen Nuorisoseurojen Liitto,
Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi, Suomen Partiolaiset, Suomen Punainen Risti, Suomen
Työväen Urheiluliitto, Svenska studieförbundet sekä Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja
urheiluliitto, SAKU.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Minna Ahola,
minna.ahola[at]nuortenakatemia.fi,
p. 020 7552 673

www.annamulleaikaa.fi
www.facebook.com/annamulleaikaa

Katso Anna mulle aikaa! -videot:
http://www.youtube.com/watch?v=FlYkq4F0I-g
http://www.youtube.com/watch?v=pWrH9dUEiH4
Tekijät: Jaakko Rinne, Jarkko Virtanen ja Juuso Janhunen

Lähde; Anna mulle aikaa