Puetaan yhdessä koko Suomi vaaleanpunaiseksi perjantaina 12.10, jolloin vietetään perinteistä Pukeudu Pinkkiin -päivää. Pinkissä sävyssä on hyvä käynnistää räväkästi Roosa nauha -viikonloppu, joka on täynnä vaaleanpunaisia tapahtumia ympäri Suomen! Osoitteesta roosanauha.fi näet kaikki lokakuun tapahtumat. Tyyli on vapaa ja väri – kunhan se vaan on pinkki!

Kampanja sai alkunsa 1990-luvun alun Yhdysvalloissa. Tuolloin AIDSin vastaisesta kampanjasta innostuneet Evelyn H. Lauder ja Alexandra Penney halusivat kiinnittää huomiota rintasyövän yleistymiseen ja kerätä varoja rintasyövän tutkimukseen. He valitsivat oman kampanjansa symboliksi vaaleanpunaisen silkkirusetin. Pian kampanja levisi muihin maihin, ja nykyisin sitä järjestetään yli 40 maassa. Virallinen kampanja- ja keräyskuu kautta maailman on lokakuu, jolloin kampanja kerää varoja rintasyöpätutkimukseen monin eri tavoin ja tapahtumin.

Suomessa Roosa nauha -kampanja järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003. Tällöin kumppaneina olivat Lindex, Me Naiset ja Scandinavian Hunks. Yhteistyökumppaneiden määrä, kampanjan tunnettuus ja tuotto ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Vuonna 2012 vietetään Suomessa Roosa nauha -kampanjan juhlavuotta, kampanja järjestetään nyt jo kymmenettä kertaa. Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjalla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta. Siinä kerättyjä varoja ohjataan myös potilaille ja omaisille tarjottavaan neuvontaan. Kampanjan tunnus on roosa silkkinauha, joka on rintasyövän vastaisen taistelun symboli ympäri maailman

Lähteet;
Roosa nauha
Pukeudu pinkkiin-päivä